tiistai 15. maaliskuuta 2022

Talviloma päättyi

Talviloma oli selkeästi tehnyt hyvää tänäkin vuonna. Etenkin kaikki ukemit olivat kehittyneet loman aikana, ja nehän ovat tärkein asia meille. Seuraavan natsakokeen aika lähestyy ja taitaa olla eniten kiinni enää siitä, että Tatukin pääsee taas jalanraatonsa kanssa polviasentoon.

Viime viikon harjoituksista mainittakoon ainakin, että keskiviikon 9.3. harjoituksissa tutustuttiin "pähkinöihin" eli palloihin, joilla treenataan mm. ukemeita. Niillä kylläkin keksitiin tehdä kaikenlaista muutakin, kuten pelattua pähkinäpalloa.

Lauantain harjoituksista Lasse vaihteeksi kirjaili muutaman ajatuksen ylös:

Oli vähän rennompaa, kun oli eri valvoja, mutta kaikki heitot ja käännöt ja sidonnat (myös vastaheitot) tehtiin ihan normaalisti. Sen jälkeen harjoittelimme randoria yhdellä kädellä, välillä olivat pähkinät apuna tässäkin. Kaikki ukemit tehtiin ja eläinliikkeinä tällä kertaa rapukävely ja jänishyppy.

Tällä viikolla keskiviikkona 16.3. ei ole harjoituksia, koska joudumme noudattamaan viranomaisten karanteenimääräyksiä. Lauantaina 19.3. klo 10 pidämme harjoitukset normaalisti.

Viime keskiviikkona otettiin pähkinät käyttöön hetken pähkäilyn päälle.


tiistai 1. maaliskuuta 2022

Nyt vuorossa: hiihtoloma

Hiihtoloma on virallisesti jo alkanutkin, ja se kestää tämän viikon (eli 2.3. ja 5.3. ei ole harjoituksia). Lapset ovat varmasti lomansa ansainneet, ja myös samalla tauon judosta. Toivon, että harrastaisitte kaikenlaista ulkosalla: hiihtoa, luistelua jne... Hanget kantavat vielä ja sääolosuhteet näyttävät muutenkin hyviltä.  

Mieli virkeänä on sitten loman jälkeen hyvä palata takaisin judon opiskelun pariin. Seuraavat harjoitukset pidetään normaalisti ke 9.3. klo 18 ja la 12.3. klo 10. Jatketaan suoraan siitä, mihin jäätiin ennen lomaa. 

 T: Tatu

Reaktio- ja suunnanmuutosharjoituksemme (=polttopallo) kaipaisi vielä lisää osallistujia...


lauantai 5. helmikuuta 2022

Alkuvuoden kuulumisia

Olemme päässeet jo helmikuuhun, ja pelottavia rajoituksia ei meidän junnuryhmällemme onneksi saatu. Päin vastoin: muutkin rajoitukset alkavat purkautua, ja jos tulijoita vain löytyy, niin tekemistä nuorille ja aikuisillekin kyllä saadaan aikaiseksi.

Tulevat harjoitukset ennen hiihtolomaa:

  • Keskiviikkona 9.2. klo 18 ja lauantaina 12.2. klo 10 normaalisti. Huom! 9.2. on Raijan-päivä, silloin saatetaan keksiä jotain kivaa lisäkettä. Maanantaina 7.2. klo 17 kataharjoitus aikuisille, eli ei koske junnuja.
  • Keskiviikkona 16.2. klo 18 ja lauantaina 19.2. klo 10 normaalisti. Jos kaikkien ukemit saadaan riittävän hyvään kuntoon ajoissa, niin 19.2. voi olla pari natsakoetta myös. Tästä tiedotetaan erikseen.

Huom! Hiihtoloma meillä on tänä vuonna kaksiviikkoinen Tatun työmatkasta johtuen. Viikoilla 8-9 siis  ei ole mitään harjoituksia, vaan äsken mainittujen jälkeen seuraavat treenit ovat ke 9.3.

Eläin- eli kehonhallintaliikkeet kuuluvat judoon. Niitä harjoitellaan edelleenkin joka treeneissä.
Kuva Runebergin-päivän harjoituksista 5.2.2022. Runollinen näkymä, vai mitä? ;-)


lauantai 15. tammikuuta 2022

Kevätkausi 2022 on avattu

Heti alkuvuodesta jännitimme Suomen hallituksen asettamien määräysten vaikutusta. Onneksi paikallinen aluehallintovirastomme (AVI) määritteli niin, että niillä ei ole vaikutusta meidän toimintaamme! Näin ollen kevätkausi saatiin avattua tänään lauantaina 15.1.

Noin kuukauden tauon jälkeen oli pääosa harjoituksesta tietysti vanhan kertausta, mutta uuttakin asiaa päästiin vähän kokeilemaan. Punnerrukset ovat ennenkin olleet palkintona hyvistä suorituksista, ja tänään kiinnitettiin erityistä huomiota hyvään punnerrusasentoon. Toinen uusi juttu  ainakin joillekin oli ukemin eli kaatumisen harjoittelu esteen yli. Sekin meni hienosti!

Ukemi on keltaisen vyön kokeen tärkein osaamisalue. Sen vuoksi alamme panostaa siihen taas entistäkin enemmän. 

Ensi viikolla harjoitukset normaalisti keskiviikkona 19.1. klo 18 ja lauantaina 22.1. klo 10. Tervetuloa entisten lisäksi myös uudet kiinnostuneet - näin poikkeusaikana otamme uusia harjoittelijoita mukaan ympäri vuoden! 

Ukemi taaksepäin esteen yli aamuauringossa. Voiko viikonlopun paremmin aloittaa? ;-)