perjantai 13. heinäkuuta 2018

Terveisiä judoleiriltä!

Kesäinen Summer Judo Rocks -judoleiri järjestettiin Orimattilan Artjärvellä 9.-13.7. Meidän seuramme oli tietenkin mukana, ja majoituimme yhdessä imatralaisten ja keravalaisten kanssa Lappeenrannan judoseura Kamizan isännöimään telttakylään. No - onhan Tatu myös Kamizan jäsen. :)

Osallistujat jaettiin kolmeen eri ryhmään. Jokaisella ryhmällä oli joka päivä kahdet harjoitukset ja ne olivat mielenkiintoisia ja monipuolisia. Lisäksi ohjelmassa oli israelilaisia tekniikkaharjoituksia ja kansainväliset joukkuekisat jos jotakin pitää mainita. Säät myös olivat ihan okei. Aurinko paistoi lämpimästi monena päivänä ja järvivesi oli riittävän lämpöistä uimiseen ainakin lasten mielestä.

Sadettakin saatiin onneksi vähän, koska muuten olisi varmasti ollut liian kuuma. Telttojen lattiat eivät muuttuneet mutavelliksi tänä vuonna... Ruoka sen sijaan ei jättänyt toivomisen varaa, vaan se oli maultaan erinomaista ja sitä oli riittävästi. Telttakylässä grillattiin silti vielä ylimääräiset iltapalat joka ilta. Treenien rankkuus huomioiden tämä ei ollut yhtään yliampuvaa.

Kuvassa koko Etelä-Karjalan telttakylän (plus kaksi keravalaista) porukka 
torstaina eli leirin toiseksi viimeisenä päivänä. Mukana myös Matti Lattu 
(4. dan), joka on nuorempana käynyt Ylämaalla judoleireillä. (y)