maanantai 9. huhtikuuta 2018

Vihdoinkin olemme ihan oikea judoseura

Suomen judoliiton hallitus hyväksyi jäsenhakemuksemme kokouksessaan 7.4.2018. Jäsenyys lajiliitossa ei ole pelkästään symbolinen, vaan sen ansiosta saamme paljon etuja. Hieman kaukaa haettua on se, että joku jäsenemme pääsisi vaikkapa olympialaisiin - mutta nyt se tie on joka tapauksessa auki. :-)

Huonona puolena liiton jäsenyydessä on se, että henkilökohtaisiin jäsenmaksuihimme lisätään jatkossa myös lajiliiton osuus. Summa ei ole ihan pieni, mutta seuraavana askeleena on etsiä sponsoreita mahdollistamaan lajin harrastus myös niille, joille nykyinenkin jäsenmaksu on ns. iso raha (varsinkin kerrottuna monilla perheenjäsenillä). Eiköhän nämä saada järjestymään.

Liiton jäsenyyteen kuuluu kuitenkin se lisä, että kaikkeen judoon liittyvän toiminnan aikana niin treenaajilla kuin vetäjilläkin on voimassa vahvistettu vakuutusturva. Se on oikeasti hyvä, ja esim. mahdollistaa mahdollisen loukkaantumisen sattuessa suoran sisäänpääsyn suoraan erikoislääkärille. Lisäksi seurassamme suoritetut vyöarvot arvostetaan samaan vyöarvoon valtakunnallisesti, ja saamme osallistua täysivaltaisesti Suomessa järjestettäviin judokilpailuihin, koulutuksiin, leireille, jne.

Jäsenyys on ehdottomasti hyvä juttu, ja ns. (win-)win-tilanne myös meille. :)

Lisätietoa: https://www.judoliitto.fi/uutiset/kokoustiedote-3-2018/