torstai 29. maaliskuuta 2018

Hyvää pääsiäistä!

Tulevana viikonloppuna vietämme pääsiäislomaa judosta. Ensi viikolla sulatellaan sitten lampaat pois. ;) Samalla jännitetään, miten judoliiton hallitus suhtautuu uudistettuun hakemukseemme. Lauantaina 7.4. se toivottavasti on taas käsittelyssä...

Hyvää pääsiäistä kaikille!

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Oheis- eli tukilajit

Uinti on yksi parhaista tukilajeista mm. judoharrastajalle.
Kuvassa judoharrastajia Kosenkodin altaassa.
Varsinkin junioreiden urheiluharrastuksen tulisi olla monipuolista. Pienessä seurassa tämä monipuolisuus toteutuu ennen kaikkea muiden lajien avulla. Ylämaalla on mahdollista harrastaa esimerkiksi suunnistusta, sählyä, yleisurheilua, hiihtoa, uintia ja vapaapalokuntaa.

Nämä kaikki ovat hyviä oheis- eli tukilajeja nuorelle judokalle. Hieman vanhemmille (vähintään 12-vuotiaille) oheislajiksi käy myös karate, joka tukee judoharrastusta todella hyvin. Vaikka nämä kamppailulajit ovatkin lähisukulaisia, ne kuitenkin ovat riittävän erilaisia. Ja karateakin voi harrastaa Ylämaalla.

Monipuolisuudella tarkoitetaan motoristen taitojen lisäksi eri elinjärjestelmoien monipuolista kehittämistä. Nämä voidaan jakaa karkeasti ottaen neljään pääjärjestelmään: 1) hermosto, 2) lihaksisto, 3) tukielimet ja 4) hengitys- ja verenkierto sekä aineenvaihdunta. Kun monipuolisuutta lähestytään elinjärjestelmien kautta on mahdollista tehdä monipuolinen ja pitkäjänteinen harjoitussuunnitelma.



Liitteenä Suomen Judoliitto ry:n "Huipulle tähtäävän nuoren judokan urapolku" JPG-muodossa (928 kt).

Siinä merkillepantavaa on mm. se, että alakouluikäiselle suositellaan kaksi ohjattua judoharjoitusta per viikko ja harjoitusten kestoksi yhteensä pari-kolme tuntia.

Muuta liikuntaa suositellaan olevan 10 tuntia per viikko, mukaanlukien esim. koulumatkat.


lauantai 3. maaliskuuta 2018

Junioreiden tehostamispäivä Pajulahdessa

Lauantaina 3.3.2018 starttasimme täyteen ladatun auton vähän ennen yhdeksää Ylämaan purevissa pakkasissa, ja suuntasimme U15- ja U13-junioreille suunnattun tehostamispäivän viettoon Nastolaan, Pajulahden urheiluopistolle. Mukaan napattiin kaksi ko. ikäryhmiin kuuluvaa junioria ja erityisluvalla myös kaksi U11-sarjalaista.

Nämä ikäryhmäjaot judossa menevät siis niin, että U tarkoittaa "under" - esim. U15 tarkoittaa tänä vuonna 13-14 vuotta täyttäviä. Kaikki ikäryhmät lueteltuna ovat U11, U13, U15, U18 ja U21, sen jälkeen ollaankin sitten aikuisia. Ja kun täyttää 35 vuotta, siirtyy veteraanisarjaan.

Päivä oli monipuolinen ja mielenkiintoinen. Paikalla oli useita kymmeniä junioreita eri puolilta Suomea, ja eri puolilta Suomea olivat myös valmentajat. Harjoituksia oli kahdet, ja ne molemmat kestivät 1,5 tuntia. Aamupäivällä painotus oli pystytekniikoissa ja iltapäivällä mattotekniikoissa. Molempien harjoitusten pääteemana oli vapaa otteluharjoittelu eli randori.

Kun tähän yhdistetään se, että suomalaisilla urheiluopistoilla on aina takuuvarmasti hyvät ruuat, niin yksimielinen päätös oli, että tämä otetaan vielä uusiksi!

Ps. Siellä Pajulahdessa oli ihan yhtä kylmä kuin Ylämaallakin.